Kebnekaise - 23.-26.7.2014 (Nikkaluokta - Kebnekaise - Kaffedalen - Tjäktjavaggi - Laddjuvaggi - Nikkaluokta)

Kesän ensimmäiselle vaellukselle sain retkiseuraksi syksyllä "vapautensa menettävän" veljeni Markon. Markolle homma tuli täytenä yllätyksenä, sillä vaelluksesta oli sovittu etukäteen ainoastaan tulevan vaimon kanssa. Niinpä sitten eräänä heinäkuun aamuna saavuin veljeni kotiovelle bestmanin ominaisuudessa ja annoin hänelle eteen Koilliskairan ja Kebnekaisen kartat.  Markon tehtäväksi jäi valita "polttari"kohde. Noin kolme tuntia myöhemmin istuimme sitten jo autossa matkalla kohti Ruotsin korkeinta huippua. Sää todella suosi meitä koko patikoinnin ajan ja reissu on jäänyt erityisenä mieleen. Osa vaellusmuistoista jäi jopa turhankin vahvasti elämään vaelluksen päätyttyä, sillä Markon kipeytynyt jalka muistutteli itsestään vielä useita kuukausia reissun jälkeen...

*          *          *

1. Päivä: Nikkaluokta-Kebnekaise tunturihotelli

Gällivaren leirintäalueella vietetyn yön jälkeen siirryimme autolla Kiirunan kautta Nikkaluoktaan. Taivas oli lähes pilvetön, kun nostimme rinkat selkäämme ja lähdimme paljon tallatulle polulle joka vie Kebnekaisen juurella sijaitsevalle tunturihotellille. Rinkkojen lähtöpainot taisivat olla siellä vajaan 20kg:n tienoilla.

Kaikki hauska edessäpäin.

Yhteiskuvat aika harvassa.

Itselleni aikaisemmalta vaellukselta tutuksi tulleella polulla oli normaali ruuhka vielä iltapäivästä ja koptereita lensi ylitse vähän väliä. Jos kopteria ei halua käyttää, mutta tahtoo lyhentää kävelyurakkaa Kebnekaisen juurelle, osa matkasta on mahdollista taittaa myös venekuljetuksella. Kun saavuimme muutaman kilometrin patikoituamme venelauturille, siellä olikin paljon veneeltä tullutta/venettä odottavaa porukkaa.

Me taivalsimme rauhallista vauhtia, ruoka- ja kahvitauot pitäen, nauttien maisemista Skandien vuoriston kietoutuessa ympärillemme.

Tauolla komeissa maisemissa. Duolbagorni taustalla.

Illan tullen saavuimme tunturihotellin läheisyyteen ja aloimme katsella telttapaikkaa. Sopivasti aamuauringolta suojaa antavien tunturikoivujen keskeltä sellainen löytyikin ja purokin virtasi lähellä. Keittelimme myöhäisen päivällisen ja painelimme pian telttaan nukkumaan. Seuraavana päivänä oli kuitenkin tiedossa huomattavasti vaativampi päivämatka.

Sopiva leiripaikka on juuri löytynyt.

*          *          *

2. Päivä: Kebnekaise fjällstation - Kebnekaise - Singivaggi

Aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä retkemme toisena päivänä. Aamupalan jälkeen purimme leirin ja lähdimme liikkeelle. Ensin kuitenkin päätimme käydä katsomassa Kebnekaise fjällstationia - tunturihotellia, joka oli minultakin vielä näkemättä. Edellisellä reissulla en tullut kulkeneeksi hotellin ohi, kun laskeuduin Nikkaluoktan polulle suoraan tunturista.

Hotellilla tiedustelimme respasta huipun lumitilannetta. Saimme harmiksemme kuulla, että huippu oli jäinen ja nousu ilman jäätikkörautoja saattaisi olla mahdotonta. Pohdimme yhtenä vaihtoehtona jopa rautojen vuokraamista, mutta kaikki välineet olivat ryhmien käytössä, joten tämän vaihtoehdon saattoi unohtaa.

Kebnekaisen tunturihotellilla.

Telttoja näkyi polun molemmin puolin vielä pitkälle eteenpäin, kun lähdimme etenemään polkua pitkin kohti edessä kohoavaa Kebnekaisen massiivia. Onnistuimme myös kulkemaan hiukan harhaan seurattuamme liian innokkaasti polkua. Pienen ketunlenkin jälkeen oikaisimme kuitenkin takaisin oikealle polulle ja pääsimme kiipeämään ensimmäiset päivän monista korkeuserometreistä.

Vaellusmaskotti Kaneli tähystää käveltyä reittiä alas Laddjuvaggiin.

Nousua luvassa...

Sitten alkoikin varsinainen nousu kohti Vierramvarrin satulaa. Tunturihotellilta(736m) Kebnekaiselle nousu västra ledenia pitkin (östra leden edellyttää jonkinlaisia kiipeilyvälineitä) siis vaatii ensin kiipeämisen viereisen Vierranvarrin (1711m) huipulle, josta sitten laskeudutaan alas Kaffedaleniin (~1600m) ja sieltä edelleen Kebnekaisen huipulle (2111m). Hiukan vuoristorataa joutuu siis kulkemaan. Edellisellä Kebnekaisen vierailulla saavuin huipulle lännen puolelta Tjäktjavaggista Kaffedaleania myöten, joten tämä reitti oli meille molemmille uusi.

Alkunousua Vierranvarrille.

Rinkka selässä ensimmäinenkin nousu laittoi jo aika lailla puuskuttamaan vaikka ei mikään mahdottoman jyrkkä ollutkaan. Rauhallisella tahdilla homma sujui kuitenkin ihan mukavasti, vaikka nousun varrella olleessa purossa täytyi kyllä pysähtyä viilentymään.

Maisemat sen kuin paranee.

Kahvitauolla.

Ensimmäisen nousun jälkeen saavuimme kattilan muotoiseen laaksoon, jota reunustivat Vierranvarrin ja Kebnekaisen massiiviset kyljet. Kivikossa kulkiessamme ehdimme hetken ihmetellä kopteria, joka pyöri muutaman kierroksen yläpuolellamme kuin jotain hakien. Kohta kopteri laskeutui alas ja parrakas kaveri harppoi juosten ohitsemme, touhusi jotain kivikossa ja palasi samaa vauhtia takaisin. Sitten kaveri hyppäsi takaisin kopteriin joka nousi samantien ilmaan ja häipyi hotellin suuntaan. Ilmeisesti kyseessä oli sään tarkkailulaitteen tsekkaus tai vastaava. Sellaisen "harmless weather instrument" laatikon olimme havainneet kivikossa hetkeä aikaisemmin.

Kopterin vielä kiitäessä poispäin, pääsimme ylittämään pientä jäätikköpuroa. Vettä oli siinä määrin vähän, että ylitys onnistui ilman kenkien vaihtoa kiveltä toiselle astumalla.

Marko ylittää jäätikköpuroa osa 1.

Marko ylittää jäätikköpuroa osa 2.

Sitten oli vuorossa päivän jyrkin osuus. Kaikkein jyrkintä osuutta oli kuitenkin vain lyhyehkö pätkä, joten jonkin aikaa kivikossa hikoiltuamme saavuimme Vierranvarrin huipulle. Siellä oli lisäksemme vain muutama muu retkeilijä ja paljon turistien rakentamia kivokasoja. Pohjoisen puolella kohoava Kebnekaisen rinne näytti Vierramvarrilta katsoen jyrkältä ja pitkältä nousulta, mutta tiedossamme oli että se olisi tähän saakka kuljettua helpompi pätkä.

Vierranvarrin huipulla.

Lyhyen kuvaustauon jälkeen lähdimme laskeutumaan kohti Kaffedalenia, josta toivoimme löytävämme vettä. Kun sitä ei kuitenkaan löytynyt, tyydyimme syömään proteiinipatukat sekä kouralliset rusina-pähkinää ja lähdimme päivän viimeiseen ylämäkeen.

Huolimatta tunturihotellilla kuulemastamme huonosta ennusteesta huipulle pääsyn suhteen, aioimme tottakai käydä itse toteamassa tilanteen paikan päällä. Maisemat olisivat jo Toppstuganiltakin joka tapauksessa upeat. Nousu sujui aika mukavasti, vaikka pituutta rinteellä riittikin. Olimme siinä määrin myöhään liikkeellä, että reitillä oli ainoastaan vastaantulijoita ja niitäkin vain muutama.

Itse jäätikköhuipulla oli sitten kova hanki päällä kuten oli luvattu, mutta ei onneksi niin kova etteikö sille olisi pystynyt kengillä nousemaan. Lisäksi meillä oli molemmilla yksi vaellussauva apuna. Vähän joutui nousukohtaa kuitenkin katselemaan ja käytimme Markon kanssa lopulta hiukan eri reittejä ylös.

Huipulla.

Yhteiskuvassa.

Panoraamaa Kebnekaisen huipulta.

Kello oli noin kahdeksan illalla kun pääsimme huipulle, eikä muita retkeilijöitä näkynyt. Edellisen käynnin ruuhkaan verrattuna tämä oli todella positiivinen yllätys. Ilmeisesti porukka varasi sen verran aikaa paluumatkaan, että huipulla käytiin jo aiemmin iltapäivällä.

Alaslaskeutuminen oli hiukan hankalampaa ja vei jonkin verran aikaa. Erityisesti Markolla, jolla oli jalkineina tavalliset talvikengät oli paikon hankaluuksia saada jalansijoja pitämään.

Marko laskeutuu huipulta.

Käyty on.

Kivikkorinteen laskeutuminen sujui sitten joutuisasti. Koska vettä ei ollut liikoja, lähdimme isompaa ateriaa edelleenkään syömättä jatkamaan matkaa Kaffedalenia länteen päin, tavoitteena päästä yöksi Tjäktjavaggin suulle. Yksi telttakin tuli vastaan kivikkoisessa maastossa pienen lammen rannalla.

Juomatauolla. Ilta-aurinko valaisee Singicohkkan pahtaa.

Väsymys alkoi jossain vaiheessa hiukan painaa ja lopulta ymmärsimme pysähtyä syömään tuhdimman aterian. Jäljellä olevilla vesillä saimme keiteltyä retkiruoan jonka kypsymistä odotellessamme ehdimme hiukan huilata. Aterian jälkeen kulku sitten maistuikin taas aivan toisella tavalla ja jaksoimme hyvin siirtyä aikomallemme leiripaikalle.

Vielä yksi kahlaus.

Toisen vaelluspäivän telttapaikka.

*          *          *

3. Päivä: Singivaggi - Tjäktjavaggi - Laddjuvaggi

Kolmannen päivän aamuna taivaalla oli pilviä, mutta sateesta ei ollut tietoakaan. Ehkäpä paras mahdollinen keli patikointiin. Edellinen päivä oli venynyt aika pitkäksi, joten aamulla ei kiirehditty vaan syötiin ja tehtiin leiriaskareet rauhassa ennen liikkeelle lähtöä.

Aamiaispöydän ääressä.

Heti alkuun ylitimme puron jonka varrella olimme yön telttailleet ja lähdimme laskeutumaan kohti Laddjuvaggia, jossa kulkee Kungsleden, Ruotsin ehkäpä tunnetuin vaellusreitti. Alun perin tarkoituksena oli ollut nousta laaksosta ylös Guobirvaggiin ja kiertää Kebnekaisen pohjoispuolelta alas Tarfalan laakson kautta takaisin Nikkaluoktaan vievälle polulle. Nyt kuitenkin reitti meni harkintaan, sillä Markon oikean jalan nilkka oli kipeytynyt melko pahasti yön aikana. Hiukan se oli varoitellut jo edellispäivänä, mutta häiritsi nyt patikointia aika lailla. Talvikenkä vaellusjalkineena kivirakassa ei ehkä ollut paras vaihtoehto. Päätimme kuitenkin laskeutua tunnustellen alas Kungsledenille ja pohtia sitten tilannetta uudelleen.

Alas Tjäktjavaggiin.

Harvinaisen upeissa maisemissa. Näkymää Kungsledeniä pohjoiseen.

Tjäktjavaggissa puitteet ovat todella upeat ja aikaa kuluikin kuvatessa ja maisemia ihaillessa. Edellispäivän kivikossa kiipeilyn jälkeen pehmeä tunturinummi oli ihan tervetullut kulkualusta. Omiinkin jalkoihin oli tullut joitakin rakon alkuja seurauksena kivikossa kävelystä hiukan liian pienissä kengissä.

Kungsledenille päästyämme tilanne oli se, ettei kipu ollut ainakaan helpottamaan päin. Koska halusimme välttää pidempiaikaisia vammoja (mikä ei tosin onnistunut) päädyimme lyhempään reittivalintaan. Samalla lyhensimme vaelluksen nelipäiväiseksi.

Kungsledenillä.

Uusi reitti vei meidät ensin Kungsledeniä etelään Singituvalle, jossa tupavahti oli valmistautumassa kotiinpaluuseen kolme kuukautta kestäneen tunturissa asumisen jälkeen. Tuvalla vietetyn lounastauon jälkeen käännyimme Dag Hammarskjöldledenille ja takaisin kohti Kebnekaisen tunturihotellia. Tällä reittivalinnalla korkeuseroja ei juuri tulisi ja loppumatkan voisi taittaa mahdollisimman jalkaa säästävällä tavalla. Ei huono vaihtoehto siinäkään mielessä, että tämä oli minulle jälleen aiemmin kulkematon reitti tällä alueella. Eikä maisemissa ollut kyllä valittamista tälläkään reitillä.

Tämän vuoksi reissussa ollaan.

Ruohikkopolulla.

Sää vielä parani päivän mittaan ja iltaa kohti pilvet väistyivät lähes kokonaan. Kuljimme hyvällä fiiliksellä matkanteosta nauttien ja maisemia kuvaten. 

Skarttoaivin kalliopahdoilla.

Illan tullen saavuimme näköetäisyydelle Kebnekaisen tunturihotellin mastosta ja aloimme katsella sopivaa telttapaikkaa. Päätimme jättää ainakin pari kilometriä väliä tunturihotelliin, jotta välttyisimme koptereiden ja toisten retkeilijöiden aiheuttamalta häiriöltä. Toisaalta emme myöskään halunneet leiriytyä aivan polun varteen. Pienen hakemisen jälkeen sopiva telttapaikka löytyikin läheltä pientä puroa, joten laitoimme leirin pystyyn, teimme pikaiset iltatoimet ja painuimme makuupusseihin.

Lapin kesäillassa.

Telttapaikka.

*          *          *

4. Päivä: Kebnekaisen tunturihotelli - Nikkaluokta

Suunnitelmien muututtua, neljäs päivä tarkoittikin sitten jo paluumarssia autolle. Harkitsimme hetken vaihtoehtoa, jossa olisimme nousseet hotellin jälkeen ylös tunturiin ja kulkeneet yläilmoissa muutaman kilometrin. Kipeä jalka muistutti kuitenkin koko ajan itsestään ja niinpä päädyimme kulkemaan  takaisin samaa reittiä jota olimme ensimmäisenä päivänä tulleet.

Leiritoimia: hampaanpesulla.

Kahvitauolla, tottakai.

Patikoimme rennolla menolla viimeisen etapin Nikkaluoktaan, ruoka- ja kahvitauoista nauttien. Koska maisemat oli kuitenkin jo nähty ja jälleen oltiin ruuhkareitillä, alkoi loppua kohden paras vaellusinto hiukan hiipua. Olimme silti erittäin tyytyväisiä reissuun ja sääkin pysyi suorastaan loistavana loppuun asti. Nikkaluoktasta ajelimme sitten vielä yöksi Gällivaren leirintäalueelle, josta jatkoimme seuraavana päivänä kotiin.

Reissu päätöksessään.

*          *          *

Tästä kuukausi eteenpäin :)

Kuva: © Susanna Salo